saneeraus

Yrityssaneeraus ja konkurssi

Aina yritystoiminta ei osoittaudukaan kannattavaksi. Silloin voi tulla harkittavaksi yrityssaneerausmenettely, jonka aikana liiketoiminta pyritään tervehdyttämään. Saneerausmenettely on onnistuessaan  käytännössä edullinen sekä velallisen että velkojien kannalta. Jos saneeraustoimenpiteet eivät riitä parantamaan yrityksen taloudellista asemaa tai jos alunperinkin tilanne on sellainen, ettei toimintaa voida tervehdyttää, voi kyseeseen tulla konkurssimenettely. Usein konkurssi on velallisen itsensäkin kannalta varteenotettava vaihtoehto, jolla voidaan estää asioiden pahentuminen entisestään.

Meillä on vuosien kokemus yrityssaneeraus- ja konkurssiasioista. Toimimme jatkuvasti eri yrityssaneerauksissa selvittäjänä ja valvojana sekä konkurssiasioissa pesänhoitajina. Myös näitä toimeksiantoja hoidamme koko Etelä-Savon alueella.
Pesänhoitajan tehtävien lisäksi voimme hoitaa konkurssiasioita myös velkojan näkökulmasta. Osana tehokasta velan perintää saattaa velkojalle olla tilanteesta riippuen hyvä keino hakea velallinen konkurssiin ja saada suoritus pesän varallisuudesta. Ripeä toiminta perinnässä tuottaa paremman tuloksen kun velallinen ei velkaannu ajan kuluessa lisää. Huolehdimme velkojan puolesta myös tämän saamisen valvonnasta ja tarvittaessa muustakin konkurssimenettelyn aikana tapahtuvasta velkojan edunvalvonnasta.
Hoidamme myös konkurssiasioihin liittyviä takaisinsaantiasioita.

 

 

Yhteystiedot:

Asianajotoimisto Ervasti & Kunnas Oy
Savilahdenkatu 5-7 B 32, 50100 Mikkeli
(Mikrankulma, 2. kerros, käynti sisäpihalta)
Puhelin: (015) 365 333
Faksi:    (015) 161 694
Sähköposti: toimisto(a)ervasti-kunnas.fi

Avoinna klo 9-16.

kartta

rakennus