rikosoikeus

Rikosoikeus

Hoidamme rikosasioita rikoksen uhrin eli asianomistajan tai rikoksesta syytetyn puolesta.

Rikosprosessi etenee vaiheittain ja jakaantuu kolmeen osaan. Poliisi suorittaa rikostutkinnan eli esitutkinnan, katsoessaan että on "syytä epäillä" rikosta. Seuraavassa vaiheessa asia siirtyy poliisiviranomaisesta riippumattomalle viralliselle syyttäjälle. Syyttäjä päättää, nostaako hän asiassa syytteen tekopaikkakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjä useimmiten nostaa syytteen, jos rikosta voidaan epäillä "todennäköisin syin". Tämän jälkeen asia siirtyy oikeudenkäyntiin käräjäoikeudessa ja tarvittaessa ylemmissä oikeusasteissa.

Oikeudenkäynti tapahtuu suullisessa menettelyssä tiettyjä yksinkertaisia ja tunnustettuja rikosepäilyjä lukuunottamatta. Tuomiostuin voi tuomita rikoksesta, jos asiassa on esitetty "täysi näyttö" ja jos kyseessä oleva teko on laissa selvästi säädetty rangaistavaksi.

Rikoksen uhrilla eli asianomistajalla on oikeus käyttää avustajaa esitutkinnasta lähtien. Asianajajan puoleen on järkevää kääntyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Asianajajan käyttäminen saattaa olla perusteltua etenkin silloin, kun asianomistajalla on tarkoitus esittää asiassa vahingonkorvausvaatimuksia. Korvausvaatimukset tulee mitoittaa sekä kohdentaa oikein ja vaatimukset on varauduttava perustelemaan ja näyttämään toteen. Henkilövahinkojen johdosta useimmiten kannattaa hakea korvausta valtiokonttorista, elleivät korvaukset ole helposti perittävissä rikoksen tekijältä. Asianomistajalla on useimmissa tapauksissa oikeus asianajajaan esim. kotivakuutukseen sisältyvän oikeusturvavakuutuksen tai oikeusavun ansiosta.

Rikoksesta epäilty ja syytetty tarvitsee yleensä asianajajaa rikosprosessin aikana. Jo esitutkinnassa on oikeus käyttää asianajajaa. Usein asian hoitamisen ja siihen perehtymisen kannalta on parasta kääntyä asianajajan puoleen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja viimeistään siinä vaiheessa, kun käräjäoikeudesta tulee haastehakemus. Usein voi olla järkevää esimerkiksi sopia vahingonkorvauksista jo ennen oikeudenkäyntiä, jolloin asianajajan avusta on yleensä hyötyä. Asianajajan kuuluu tuoda syytetyn puolesta esiin myös seikkoja, jotka vaikuttavat tuomittavan rangaistusseuraamuksen laatuun ja määrään. Epäillyllä ja syytetyllä on useissa tapauksissa oikeus saada asianajaja kokonaan tai osittain valtion varoista.

 

 

Yhteystiedot:

Asianajotoimisto Ervasti & Kunnas Oy
Savilahdenkatu 5-7 B 32, 50100 Mikkeli
(Mikrankulma, 2. kerros, käynti sisäpihalta)
Puhelin: (015) 365 333
Faksi:    (015) 161 694
Sähköposti: toimisto(a)ervasti-kunnas.fi

Avoinna klo 9-16.

kartta

rakennus